top of page

Runoraati

 

Pieni laulu ihmisestä

 

Ihminen tarvitsee ihmistä

ollakseen ihminen ihmiselle,

ollakseen itse ihminen.

Lämpimin peitto on toisen iho,

toisen ilo on parasta ruokaa.

Emme ole tähtiä, taivaan lintuja,

olemme ihmisiä, osa pitkää haavaa.

Ihminen tarvitsee ihmistä.

Ihminen ilman ihmistä

on vähemmän ihminen ihmisille,

vähemmän kuin ihminen voi olla.

Ihminen tarvitsee ihmistä.

 

Tommy Tabermann: Maa, 1987. 

 

 

 

 

Ihana meri

 

Kummalliset kalat liukuvat syvyydessä,

tuntemattomat kukat loistavat rannalla;

olen nähnyt punaista ja keltaista ja kaikki toiset värit –

mutta ihana meri on vaarallisin nähdä,

se herättää tulevien seikkailujen janon:

mitä on tapahtunut sadussa, on tapahtuva minullekin.

 

Edith Södergran: Levottomia unia: runoja, 1929. Suomentanut Uuno Kailas.

 

 

 

 

Mina rakastan sinua

 

Minä rakastan sinua 

niin kuin vierasta maata 

kallioita ja siltaa 

niinkuin yksinäistä iltaa joka tuoksuu kirjoilta 

minä kävelen sinua kohti maailmassa 

ilmakehien alla 

kahden valon välistä 

minun ajatukseni joka on veistetty ja sinua.

 

Pentti Saarikoski: Mitä tapahtui todella, 1965.

 

 

 

 

Rannalla

 

Ihanat vaaleat pilvet

liukuvat taivaalla.

Hiljaa ja lumoavasti

laulaa ulappa.

Aaltojen hyväilyistä

hiekka on väsynyt.

Tulisit aivan hiljaa

tulisit juuri nyt -

 

Saima Harmaja: Runoja, 1930.

 

 

 

 

Nocturne

 

Ruislinnun laulu korvissani, 

tähkäpäiden päällä täysi kuu; 

kesä-yön on onni omanani, 

kaskisavuun laaksot verhouu. 

 

En ma iloitse, en sure, huokaa; 

mutta metsän tummuus mulle tuokaa, 

puunto pilven, johon päivä hukkuu, 

siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu, 

tuoksut vanamon ja varjot veen; 

niistä sydämeni laulun teen.

 

Sulle laulan neiti, kesäheinä, 

sydämeni suuri hiljaisuus, 

uskontoni, soipa säveleinä, 

tammenlehvä-seppel vehryt, uus. 

 

En ma enää aja virvatulta, 

onpa kädessäni onnen kulta; 

pienentyy mun ympär' elon piiri; 

aika seisoo, nukkuu tuuliviiri; 

edessäni hämäräinen tie 

tuntemattomahan tupaan vie.

 

Eino Leino: Nocturne, 1903.

 

 

 

 

Sydämeni laulu

 

Tuonen lehto, öinen lehto!

Siell’ on hieno hietakehto,

Sinnepä lapseni saatan.

 

Siell’ on lapsen lysti olla,

Tuonen herran vainiolla

Kaitsea Tuonelan karjaa.

 

Siell’ on lapsen lysti olla,

Illan tullen tuuditella

Helmassa Tuonelan immen.

 

Onpa kullan lysti olla,

Kultakehdoss’ kellahdella,

Kuullella kehräjälintuu.

 

Tuonen viita, rauhan viita!

Kaukana on vaino, riita,

Kaukana kavala maailma

 

Aleksis Kivi 1870.

 

 

 

 

Hauen laulu

Hauen laulu

Kosteasta kodostaan
nous hauki puuhun laulamaan
kun puhki pilvien harmajain
jo himersi päivän kajo
ja järvelle heräsi nauravain
lainehitten ajo
nous hauki kuusen latvukseen
punaista käpyä purrakseen
lie nähnyt kuullut haistanut
tai kävyn päästä maistanut
sen aamun kasteenkostean
loiston sanomattoman
kun aukoellen
luista suutaan
longotellen
leukaluutaan
niin villin-raskaan
se virren veti
että vaikeni
linnut heti
kuin vetten paino
ois tullut yli
ja yksinäisyyden
kylmä syli.

 

Aaro Hellaakoski: Jääpeili, 1928

 

 

 

 

Nuoruus

 

Valloista, kut hallitsevat maata,
Surma yksin kruunuaan voi taata;
Hänt' ei syöstä, hän ei säästää saata,
Ei sen kalpaa ruoste syö.

Lempiös! Sua kutsuu jumalainen, Voittoon seppelöitty, hennokainen; Neittä syleile! et neittä vainen, Kaikki mailmat syleilet.

 

Köynnös liehuu, viinimarjat läikkyy, Senpä luona riemulaulut räikkyy! Kerjurillei vallat, aarteet väikkyy Alta viiniköynnöksen.

 

Nuori! liennä liekkis immen huulla! Juo! ei kypsy marjat marraskuulla; Elon riemut nauti naurusuulla; Halla sitten riemut vie.

 

J. L. Runeberg: Lyyrillisiä runoelmia. 1885.

bottom of page